| Nimi: Mantsu |
21.12.2010 18:15 |
Tällainen pikkuinen tarinan pätkänen..
- - - -
Nostin palikan maasta käteeni, ja näytin sitä Pimulle. ”Tule ottamaan”, kehotin ja Pimu järsi palikkaa suussaan. ”Älä järsi, pidä vain suussasi”, huokaisin ja annoin palikan Pimulle. Se meni makuulle ja järsi palikkaan hampaanjälkiä. Istahdin sen viereen lumelle, ja katsoin pentua järsimässä palikkaa. Hymyilin pienesti, ja silitin sitä päästä. Mieleeni tuli silloin entinen koirani, ja jouduin pidättelemään itkua. Pimu huomasi minun ilmeeni, ja nuoli kättäni. Nostin pennun syliini, ja halasin sitä. ”Älä nyt, en minä tarvitse lohduttajaa”, sanoin ja silitin Pimun paksua mutta pehmoista turkkia. Se haukahti, nappasi palikan suuhunsa ja lähti juoksuun suoraan sylistäni. Se heitti palikkaa ympäri pihaa ja ärisi se suussaan. Koittiko se piristää mieltäni? Samalla joku tyttö käveli ohitseni koiran kanssa, ja hymyili. ”Saitpas oikean vekkulin itsellesi”, tyttö sanoi ja hymyilin vastaukseksi. Nousin ylös lumesta hetken aikaa rapsuteltua uroskoiraa, ja menin Pimun luokse. ”Tule, haetaan sisältä sinun valjaasi”, sanoin ja Pimu lähti palikka suussa sisälle perässäni. Onneksi se ei ollut karannut, vaikka olikin irti. Huomasin, kuinka se kantoi palikkaansa, joten kipaisin nopeasti hakemassa keittiöstä kulhon. Laskin sen Pimun eteen. ”Päästä irti palikasta”, sanoin ja laitoin kulhon Pimun suun alle. Se murisi hiljaa, mutta toruin sitä. ”Irti”, toistin ja heilautin kulhoa. Pimu heilutteli päätään, ja vahingossa palikka kolahti kulhoon ja irtosi Pimun otteesta. ”Hyvä tyttö”, kehuin ja Pimu heilutteli häntäänsä. Annoin sille palikan, ja laskin kulhon maahan. ”Pimu, irti”, sanoin madaltaen ääntäni. Se murahti, ja ravisteli palikkaa. ”Irti”, toistin viimeisen kerran ja Pimu heilautti häntäänsä, ja päästi palikasta irti. Rapsutin sitä päästä, ja kehuin pentua.
- - - -
Tulee jatkumaan.. ^^ |
|
| Nimi: Julia |
13.12.2010 18:56 |
Jatkoa..
- Häh ? Kysyn epäröivästi ihmetellen, ja näenkin Jeminan salapeärisen hymyn.
- Niin, no tahdotko edes ? Eetu kysyy ihmeissään.
- Tottakai ! Missä minä saan nukkua ? Kysyn innostuen.
- Kennel rakennuksessa on kaksi makuutilaa, toinen sinulle ja toinen Eetulle. Ne ovat vierekkäin tuola päässä, ja voitte toki ottaa lempi koiranne yöksi viereen, mutta vain lattialle. Aamulla lenkitätte, leikitte ja autatte minua koirien kanssa, tiedossa on palkkaa, Jemina selosti meille. Eetu näyttää tyytyväiseltä kuullessaan koiran viereen saamisesta, tottahan tuo mikä ihaninta saada Babe viereen. Juttelemme Eetun ja Jeminan kanssa kaikenlaisista ja samalla Eetu vaihtaa Jeminan kanssa pari sukulaisjuttua. Jeminan laittaessa telvision päälle, josta sattui tulemaan motocross - ohjelmia, hiippailin epäkiinnostuksen seurauksena pois, toisinkuin Eetu joka sulautui harrastuksensa mukaan ohjelmaan. Kipsutin Baben luokse salaa, ettei kukaan tulisi olin aivan ääneti. Mutta sekin taisi mennä aivan pilalle, kun Cola haukahti äänekkäästi säikähdyksissään.
- Cola, pssht ! Kuuluu Jeminan murahdus aulasta. Samalla Jemina pyytää Eetua sulkemaan television, ja menemään jo vuoteeseen koska kello läheni yhtätoista ja koirien oli annettava nukkua ilman puhetta ja mölyä. Ja kuka jaksaisi pitkän valvomisen ja lyhyiden unien jälkeen herätä aikaisin ? En minä ainakaan, ajattelen napaten babe pannasta ja kiikuttaen sen vierelläni huoneeseeni, missä minun olisi määrä nukkua.
- Öitä ! Jemina huutaa lähtiessään minulle ja Eetulle.
- Moikka, sanomme perään kuorossa vastaten.
- Öitä sullekkin, Sanon Eetulle tökäten tätä leikilläni sekä pujahtaen huoneeseeni.
- Pärjäätkö sä ? Ettei sua ala vaan pelottaa, voin sanoa oon pelottava.. Buuu ! Eetu matki vitsikkäästi kummitusta leikkien. Näytän pojalle kieltä vitsikkäästi takaisin sulkeutuen yösialleni. Riisun farkut ja hupparin ja pujahdan peiton väliin toppi ylläni. Nukahdan ihanaan uneen melkein minuutissa. Kuulen vain kuinka Babe kuorsasi lattialla, ja se sai minut uneen.
AAMULLA ...
PRRRR ! Soi hälytys puhelimesta. Säpsähdän ylös, ja katson kännykkääni, tuntematon numero soitti. Painan vihreää luurin kuvaa.
- Haloo ? Vastaan unisena, samalla huomaan Baben nukkuvan jalkopäädyssä sänkyä.
- Herätys, kello on yhdeksän, kuulen pojan äänen luurista. Eetu, ajattelin painaen tällä kertaa punaista luurin kuvaa näppäimistöstä ja liusun alas vuoteelta. Puen ripeäsi ja hätistän Baben sängystäni pois. Petaan pedin ja hiivin aulaan äänettömästi. Näen koiraurheilua televisiosta ja siististi pukeutuneen Eetun katsomassa sitä sohvalla. Liu'un sohvan taa ja vaanin Eetua sieltä. Nyt loppuisi pelleily !
- BUUUUU ! Hyökkään Eetua niskasta käsin, Eetun reppuselkään.
- JULIA ! Senkin ääliö, hiukan säikähtänyt Eetu murahtaa nousten ylös, että jäin hänen selkäänsä. Eetu hyppelehtii ympäriinsä, kunnes karistaa minut alas.
- Hirveä apinatyttö, säikyttelet, Eetu naurahtaa palaten sohvalle. Istuin lattialla tippumiskohdassani tuijottaen poikaa. Kulmani olivat kohotettuna ylös neitimäisesti.
- minäkö apina tai ääliö isolla äällä ? Inahdan.
- No et ole, se oli vitsi ! Eetu nauraa.
- No een mä ole tyhhmä, mutisen ja kutsun Baben luokseni. Se istahtaa väkisin syliini änkien ja läähättää äänekkäästi. Eetu repeää nauruun sohvalla äänekkäästi.
- BABEEE ! Ja Eetu sinut minä nirhaan ! Kiljun rimpuillen suurehkon huskyn alla.
- End
> Julia |
|
| Nimi: Julia |
12.12.2010 16:11 |
- Julia ! Tee läksysi, ettet unohda sitten, Äiti muistuttaa.
- Joojooo... Myöhemmin ! Huudan perään, paiskaten ulko-oven perässäni. Juoksen niiin vapaan tuntuisena, kuin vankilasta päässeenä ulos etupihan poikki. En vilkaise taakseni kertaakaan, etten huomaisi äitiä ikkunassa, äreän näköisenä.
- Julia ! Odotahan, kuulen möreämmän äänen takaviistosta. Käännähdän niin nopeasti, kuin suinkin ja näen isän sivupihalta tulleena. Oi ei, ajattelin nielaisten kuin kylmän kiven alas kurkustani.
- Teitkö nyt jo läksyt ? Kuulen karmean kysymyksen.
- Nnnoo, juu, vastaan kääntyen avaamaan porttia ripeästi.
- ÄÄpp voin kysellä sinulta vielä, Isä sanoo vinkaten silmää tahallisesti. Silloin silmäni suureni, ja käännyn räväyttäen portin auki, lopuksi säntään kadulle pihaltamme.
- Ei tarvitse ! Huudan vilkuttaen perään, laukaten kuin mikäkin villihevonen kadulla, oikaisten metsäpolulle rantaan. En näe ketään takanani, joten pysähdyn hengittämään syvään. Kun saan hengityksen tasaiseksi jatkan kävelyä jään poikki. Pian päädyn hyvin läheiseen vastarantaan ja näenkin jo rannasta kennelin. Kennelin koirarakennuksesta tuikkivat kellertävät jouluvalot ja kuulen huskyjen ulvontaa pihamaalta. Juoksen loppumatkan ja avaan vaalean portin kennelin pihalle.
- Hei, oletko Julia ? Kuulen äänen pimeästä pihasta, hämärässä illassa. Säikähdän kiljaisten, luullen että koirat jo oppivat puhumaan ! Harppaan askeleet taakse.
- Huhhuh, kuka sä olet ? Kysyn avaten portin ja sulkien sen kun pääsin kennelin pihalle.
- No älä nyt säiky, olen Jeminan siskon poika, miehekäs ääni kuuluu ja erotan vaalean pojan tummassa takissa, jossa oli ruutuja. Nolostun kun muistan, mitä kävi kun menin pyjamassa kouluun, samalla muistaen että minulla olisikin rähjäiset vaatteet ylläni. Kumminkin helpotuin, kun tajusin että vaatteeni oli siistit. Olin niin vertaileva itseäni pidemmän pojan vaatteita kohtaan, mitkä tosin olivat siistit.
- Öhh, olen Julia ja hoidan kennelissä joka on tämä Jeminan.. Soperran nolona.
- Jaa, Jemina pyysi että ruokkisin koirat tänään, haluatko auttaa siinä mua ? Ja Jemina uskotteli ettei ikäerokaan olisi suuri, vaii ? Poika sanoi ystävällisesti naurahtaen.
- Voin auttaa, ja tuskin se ikäero.. Niin, mutisen.
- Kiitos, olen muuten Eetu, poika sanoi hiippailen koirarakennukseen. Jäin lapaset käsissäni pihaan seisomaan vieläkin portille. Näen Baben laukkaavan takapihalta kohden minua, ja mieleni muuttuu hämmennyksestä aivan mahtavaksi.
- Kultapieni Babetus... Soperran suloiselle hiskille. Babe pysähtyy eteeni nätisti istuen, mutta sitten se nostaa käpälänsä vasten minua ja kaadun maahan. Baben märkä lipsukieli saa naamani litimäräksi kuolasta.
- Babe, tulehan ! Kuulen äänen koirarakennuksen ovelta. Nousen äkisti ylös ja Babe olikin jo kadonnut. Tuo poika on sitten ärsyttävä, ajattelin ja marssin räkennukseen. Läväytän oven kiukkuisena auki ja astun sisään riisuen vaatteeni räikeästi.
- VWouh, mistäs nyt tulee Julia ? Eetu sanoi, kun oltaisiin tunnettu jo vuosia.
- Ai että mistä ? Olet epäkohtelias, inahdan.
- Tuo on sitten lapsellista, ei luulisi tuollaisten neitien sanovan minulle noin, Eetu vastaa.
Menen punaiseksi ja astelen Baben luokse pois ikävästä tilanteesta.
- Oltaisiin vain kavereita, turhaa minua vihaat olen täällä kauankin, Eetu sanoi.
- Oletko ? Kysyn kiinnostuneesti, toisaalta onnellisena.
- Olen, asun lontoossa, mutta pääsin joksikin aikaa Jeminan luo sisäoppilaitoksesta.
- Vau.. Henkäisen tuupaten Babelle ruuat häkkiin. Eetu kertoo lisää, ja pian löydämme toisemme nauramasta toistemme jutuille, aulatilasta sohvalta.
- Jooh.. Oli kivaa, mun pitää lähteä on jo myöhä, sanon.
- Nytkö jo ? Eetu kysyy pettyneesti. Nyökkään, nousten sohvalta. Samassa ovesta sisään pärähtää Jemina glögitarjottimen kanssa.
- Iltaa, laitoin sinullekin vierashuoneeseen pedin valmiiksi, Julia. Saat jäädä yöksi, vanhempasi pyysi, koska heillä oli iltamenoja, Jemina sanoo asetellen glögit pöydälle ja istuen seuraamme.
JATKUU ..
> Julia |
|
"Ookei... Missäs se Gawaro´s on?" Mietin kun olin menossa hoitelemaan ihanaa huskyä, Gawaro´s nimiseen kenneliin. Kuljin semmoista lumista tietä eteenpäin ja viimein tuli kyltti Gawaroseen. "JES! Löysin sen" iloitsin ja avasin portin.
Alkoi kuulua koirien haukuntaa ja kennelin pihalla juoksi muutama koira irti, muutama taas oli häkissä. Etsin häkkiä, jossa olisi ollut Tellin nimikyltti, kun se tuli vastaan, huomasin sen olevan tyhjä. "Tell!" kutsuin huskya ja se tuli kovaa juosten kennelin takaa, muut koirat perässään. Kun Telll huomasi minut, se kallisti päätään ja haukahti. Sitten se rynnisti minun luo ja kaatoi minut paksuun lumihankeen. Muut koirat tekivät samoin ja tunnistin niistä yhden Colaksi, sen johon minä alunperin ihastuin. Colan perässä jolkotteli Pimu.
Vielä taempana tuli Kata ja Bade. "Ootte te kyllä suloisia" sanoin ja rapsutin jokaista huskya, mutta oikea käteni oli varattu Tellin rapsuttamiseen. Huomasin kennelin nurkalla olevan purulelun ja kävin sen. Heittelin sitä koirille. Pääasiassa minun piti heitellä sitä Tellille, mutta aina joku muu koira ehti ottaa puruluun ilmasta kiinni.
Tell sai puruluun otettuun kahdesti kiinni. Otin Tellin mukaani ja käskin muitten pysyä siinä. Etsin purkkiruokaa Tellille ja löysinkin sitä.Jemina tuli juuri ovesta sisälle ja
moikkasi minulle. "Hei, saako tätä antaa Tellille?" kysyin ja Jemina katsoi koiranruokapurkkia kysyvällä ilmeellä. "Totta kai" lopulta hän sanoi ja katosi toimistoonsa. Kaadoin ruokaa Tellin kuppiin ja lisäsin vielä eri kuppiin kirkasta kylmää, juomavettä.
Tell söi hotkien ja litki vettäkin vähän väliä, kun se oli valmis, Tell pyörähti mahalleen ja pyysi rapsutuksia. Rapsutin Telliä vatsasta ja nauroin samalla. Tell oli niin ihana husky. Ihanan värinenkin!
Kun katsoin kelloani, huomasin sen olevan jo paljon, rapsutin vielä hetkisen Telliä ja sitten päästin sen pihalle irti, lähdin kotiin.
The end |
|
...tarina jatkuu...
Aloin nauramaan Colan hölmöä kallistunutta päätään hassulla ilmeellä. Kun olimme suurin piirtein saatu tavarat oikeille paikoilleen ja hieman imuroitu,sain luvan mennä ulos Cola katsomaan. Ihmettelin miten poika oli päässyt häkistään ulos,mutta sitten löysin ison kuopan jossa oli luultavimmin Colan tassunjälkiä. -Voi ei! Minun takiani,kun en ole ollut täällä hetkeen tekemässä herran kanssa mitään taikka käynyt lenkillä tai "ajamassa"! juoksin sisälle kertomaan miten Cola oli päässyt karkuun,ja Jemina tuli vielä kiukkuisempana ulos talostaan. -COLAA! Jemina huusi niin että Colan häntä meni jo pelkästä Jeminan naamasta koipien väliin. Jemina torui Colaa hetken,mutta sitten kun herra alkoi ulisemaan ja luimimaan,Jemina ei voinut olla muuta kuin nauraa ja rapsuttaa koiraa korvien takaa. Minäkin menin Colaa silittelemään ja silittelemään. Jemina oli taas oma kiltti ja ystävällinen itsensä.
Jemina pyysi minut sisälle lämmittelemään ja juomaan kaakaota tai teetä. Valitsin teen,sillä viimeksi muistaakseni join kaakaota. Jemina pisti pannun lämpiämään ja lisäsi sinne vettä kuumenemaan. Kun Jemina oli saanut teen valmiiksi,sain juotua sen ja se oli muuten ihan sika hyvää,kuulemman jotain lime ja sitruuna aoppelsiini seosta. Menin takaisin ulos ja ...
JATKUU VIELÄKIN... Sori kun teen niin paljon jatkoosia!
-Gina |
Vastaus:
Ei haittaa vaikka teet jatko-osia! Ämämäm... Nyt vain sitten lasken tarinoiden hinta määrää, koska nyt kaupoissakin kaikki on niin edullista :). Tulen antamaan kaikille hoitajille hoitotarinoista alle 60ve.
Cola se kyllä on niin ihana, ettei sille voi olla kauan vihainen :3 |
|
-HOITOTARINA-
No nyt sitten jaksoin tulla hoitamaan : )
Juoksin,tai no oikeastaan hölkkäsin Gawaro's kenneliä kohti. Siellä minulla on niin ihana hoitsu Cola. Kun olin Gawaro'sin pihalla Cola tuli luokseni ja alkooi ulista ja painaa korvat niskaan. Jemina oli hänet varmaankin päästänyt vapaaksi taikka sitten itse karannut. No pian näin läähättävän ja tulipunaisen naisen edessäni. Juu arvasit oikein...Jeminahan se siinä. Jemina sanoo ripeästi moikan minulle ja katsoo Colaa toruvasti. Kysyin häneltä oliko Cola päässyt karkuun tai mitä oli tapahtunut? Jemina sanoi että se Cola piru oli päässyt karkuun ja sen jälkeen tullut sisälle mutaisillä loskaisilla jaloillaan ja kaatanut keittiön ruokapöydän kumoon. Siteen Cola oli lähtenyt tulipunaista korvista sauhua tulevaa Jeminaa. No sitten kuulemma minä olin saapunut paikalle ja tullut silittelemään keppostelevaa Colaa. Kysyin haluaisiko Jemin apua siivoamisessa,ja tottakai hän tarvitsi. Jotenka päätin mennä sisälle katsomaan millaisen sotkun poika oli järjestänyt. No sotku oli päätä huimaava. Kaatunut keittiönpöytä ja lasinsiruja joka puolella ja sohva aivan mutainen. Olin kauhuissani mitä minun poikku hoitsuihanuus oli saanut loskaisilla jaloillaan aikaiseksi. No otin isoja lasinsiruja kämmenelleni. Jemina käski olla varovainen,mutta sanoin etten ole mikään pikkuvauva enää. Kun kaikki lasinsirut olivat myös imurilla kerätty menimme keittiöön ja nostimme yhteisvoimin pöydän takaisin paikoilleen. Näin Colan ikkunasta. Cola katsoi minua suoraan silmiin lasien välistä ja pää kääntyneenä kallelleen...
Jatkuu pian>>>
-Gina ja kepposteleva Cola |
Vastaus:
Jaaha, jaaha Cola taas ollut keppostelemassa :--D Rahat saat tarinan loppu osassa. |
|
| Nimi: Julia |
09.12.2010 08:28 |
Viimeinen jatko-osa..
Jemina avaa ruoka kaapit, tasan kaksi ovea aukeaa kaapeista. Vieläkin koirat ulvovat ja haukkuvat.
- Hiljaa! Jemina käskee, ja pian hiskit hiljenee.
- Nonniin Julia, katso tarkasti, Jemina sanoi.
- Joo.. Mumisen tuijottaen kaappiin.
Siellä oli niin paljon ruokasäkkejä. Jemina nostaa sieltä kolme eri säkkiä, tai neljä, jos Pimun pikkuiset vauvanappulat lasketaan. Jemina ottaa vaaleansinisen säkin, missä oli lauma huskyn kuvia. Jemina raottaa pussin suuta änkien kätensä sinne, ja tarttuen mukimittaan. Jemina mittaa sieltä sopivasti Colaa varten ja hakee häkeiltä kaikkien kupit. Odotellessani tutkailen mittaa, missä oli nimet jokaisen luvun kohdalla, minkä verran tuli kullekin.
- Okei, tämä oli Colan, jokaisessa asteessa on nimi, ja sen verran tulee kullekin, ymmärrät ?
- Öh.. Kyl mä joo, vastaan.
- No, mittaa nyt tällä kertaa tästä vaaleansinisestä Babelle, pinkistä Katalle ja Tellille, muista että keltainen pienin säkki, on Pimun, sieltä yksi kokonainen pieni mitta, joka on jo pussissa, Jemina kertoo.
- Juu, vastaan ja Jemina lähti siivoamaan koirien häkkejä sisältä ja ulkoa. Nappasin sinisestä säkistä mitan ja annostelin Baben ruoat, onneksi Cola sai jo. Sitten tartuin pinkin säkin suuhun, ja nappasin mitan, annostelin sieltä narttujen ruoat ja keltaisesta Pimun. Kiikutin Tellin, Katan ja Pimun ruuat, ja viimeisenä Baben. Rapsutan Babea lähtiessäni sen häkistä, antaen pusun sen kuonolle.
- Huomenna nähdään taas, sanon sille.
Pian häkkirivistön täytti iloinen nappuloiden rouskutus joka sai minutkin tyytyväiseksi. Tarkistin että kaikilla oli puhdasta vettä, kunnes laitoin ruuat taas kaappiin ja menin eteiseen. Puin ulkovaatteeni ylleni ja astuin ulos hämärään pakkasiltaan. Lähdin kävelemään kohti kotia.
* The end >> Rahaa :DD
> Julia |
Vastaus:
Ihanaa, kun käytät toisiakin koiria hoitotarinoissasi :).
75vr |
|
| Nimi: Julia |
08.12.2010 22:07 |
Jatkoa..
Babe laukkaa luokseni, pudottaen kapulan uupuneena eteeni. Koira läähätti kuin viimeistä päivää, ja nostan puisen kapulan käsiini. Se oli täynnä pieniä hampaan jälkiä ja pistoja. Jätän valjaat Babelle ja annan sen kävellä vierelläni kotiinpäin. Babe kävi tekemässä tarpeensa ja pusikoissa pikkuisilla seikkailuilla, kunnes palasi luokseni kun kutsuin sitä. Kun saavumme kennelille, se hypähtää porttia vasten.
- Babe! Ei, torun ja samassa se istahtaa häntä pöllyttäen lunta jäisestä maasta ilmaan. Avaan valjaiden lukot, riisuen ne ja avaan portin. Koiralauma syöksyy upeaa hoidokkiani vastaan ja Babe livahtaa portista sisään minä perässään. Babe menee heti Katan luokse kiinnostuneesti ja herttainen narttu istahtaa antaen Babe nuuskia.
- Babe, hassu herrasmies, naurahdan ja Babe haukahtaa istuen morsiamensa viereen.
- Ihanaa... Ajatella, Babe saa olla kerrankin isä, unelmoin puoliääneen kopistellen lumet kengistäni. Astun sisään koirien omaan ulkorakennukseen, missä oli sisähäkit joista pääsi ulos vapaasti. Kuulin ulvahduksen kuin sudesta tulleen, ja kurkistan häkkikäytävälle. Lattiasta kattoon ulottuvan häkin etuseinämän takana, aivan nurkassa istui Cola. Moikkasin sitä, kunnes se pujahti luukusta ulos, pihalle muiden kanssa reuhuamaan. Käännyn toiselle pikkukäytävälle,missä oli kolmen koiran häkit. Baben, Katan ja pikkuisen Pimun. Kuulen pihalta epäselvää huutoa ja samassa sisähäkit täyttyivät koirista, jotka hyppivät seinämiä vasten haukkkuen. Taisi olla ruuan paikka, ajattelen ripustaen valjaat sekä hihnan Baben naulaan pannan seuraan. Puisen kapulan tiputan yhteiseen lelukoriin ja riisun ulkoiluvaatteeni laittaen ne siististi, ihmisten naulakkoon. Lampsin ruokakaappien luokse. Samassa ulko ovi käy, ja kuulen vihellyksiä, se taisi olla Jemina.
- Hellureei Julia, autatko minua ? Kuulen äänen.
- Mielelläni, Miten ? Kysyn vastaten.
Vieläkin jatkuuu... :>
> Julia |
Vastaus:
Kiva tarina! |
|
| Nimi: Mantsu |
05.12.2010 21:51 |
Toinen tarina, en ole varma onko yhtään pidempi kuin edellinenkään :>
- - - -
Kuului kolinaa ja pauketta. Kuusen voimakas tuoksu tunkeutui sieraimiini. Lastasin puupöllejä lavalle, joka vietäisiin puuvarastoon. Minulle alkoi tulla kuuma ja hiki, joten menin juomaan vettä. ”Pidän taukoa”, sanoin isälleni, joka pilkkoi puita. ”Pidä toki, olet uurastanut tunteja”, isä vastasi ja hymyili. Lähdin potkurin kyytiin ja potkin pitkin jäätä. Aurinko ei enää paistanut ja oli yli kymmenen astetta pakkasta. Kuitenkin tein ulkona kylmässä töitä. Oli pakko, muuten mökkimme ei pysyisi lämpimänä. Kylmä viima nipisteli poskiani, suojasin ne kauluksellani. Potkin potkuriin vauhtia, ja lumi sauhusi takanani. Mielessäni kävi Pimu ja se kennel, jossa hoidin narttupentua. Pistin potkuriin vauhtia, ja löysin pian kennelille, jossa kävin eilen. Huomasin Jeminan tekevän lumitöitä pihalla kola käsissään, täynnä lunta. Hän huomasi minut, huikkasi ja kutsui minut luokseen. Vein potkurin rakennusta vasten, ja menin Jeminan luokse. ”Töitäkö teet?”, kysyin ja Jemina nyökkäsi. ”Voisitko tsekata nuo sisähäkit, että koirat pääsevät ulos kunhan heräävät? Minulla kestää vielä pitkään kolatessa koko piha”, Jemina selitti ja lähdin työn kimppuun. Menin terassin kautta sisälle, ja kopistelin lumet vaatteistani. Sisällä olevassa käytävässä oli monia häkkejä, ja yhdessä niistä Pimu oli. Kävin katsomassa sitä, ja näin että sillä oli suussaan, tassujen välissä, ruudullinen tossu. Se oli hellyttävä näky, enkä kehdannut herättää pentua. Kävin katsomassa, oliko sisähäkeissä luukut ulos auki, ja suurimmassa osasta oli – siis niistä, joissa oli koiria. Pimun häkissä ei ollut luukku auki, mutta en usko että pentu paljoa ulkohäkissä olisi; enemmänhän se tykkää olla ns. vapaana ulkona. Kävin ilmoittamassa Jeminalle, että homma oli tehty ja hän sanoi, että voisin laittaa Pimulle ruuat valmiiksi ja itse ottaa vaikka kaakaota. Lähdin siis takaisin sisälle, mutta nyt jätin ulkovaatteet eteiseen ja olin kuin kotonani. Löysin jääkaapista valmista kaakaota, joten kaadoin siitä vain lasiin, jonka otin yhdestä kaapista. Mikroa ei kylläkään ollut, joten jouduin juomaan kaakaon kylmänä. Juotuani makoisan kaakaon, kaadoin Pimun ruokakippoon sinisestä säkistä namuja. Laitoin säkin takaisin kaappiin, ja menin Pimun häkille. ”Pimu, oletko hereillä?”, kysyin ja otin lainahihnan ja –pannan. Pimu heilautti korviaan, ja haukotteli. ”Lähdetäänkö lenkille?”, kuiskasin ja heilutin hihnaa kädessäni. Pimu heräsi heti kuullessaan hihnan kilinän, ja rupesi venyttelemään. Sitten se vinkui, ja hyppi häkkiä vasten. Avasin häkin ja Pimu loikkasi päälleni, ja nuuhki kädessäni olevaa hihnaa. ”Mennäänkö lenkille, mennäänkö?”, sanoin hiukan leperrellen pennulle, joka rupesi hiukan näykkimään jalkojani kärsimättömänä. Laitoin pannan Pimulle, ja kiinnitin hihnan sen kaulapantaan. Kävin laittamassa itselleni kengät jalkaan, mutta Pimu koitti hiukan järsiä niitä. Kielsin sitä, ja vetäisin takin ylleni. Lähdimme ulos ovesta, ja Pimu juoksi portaat alas innoissaan. Matka tyssäsi siihen, kun hihnaa ei riittänyt tarpeeksi kauas, ja Pimu rupesi riuhtomaan hihnan päässä. Lähdin juoksemaan, ja Pimu sai taas liikkua vapaammin. Näimme Jeminan tekevän lumitöitä vieläkin, ja Pimu haukahti kimeästi. Jemina katseli ympärilleen säikähtyneenä, kunnes huomasi meidät. ”Voi, sinä Pimu!”, Jemina sanoi toruvalla äänensävyllä Pimulle. ”Säikäytit minun pahanpäiväisesti.”
Katsahdin Pimuun, joka nuuhki lunta ja välillä aivastaa töräytti. ”Muuten, sattuisiko täällä olemaan pulkkia?”, kysyin ja Jemina kauhistui. ”Et kai vaan pakota Pimua vetämään itseäsi?”. Naurahdin, ja pudistin päätäni. ”Ei, ei.. Opettaisin Pimun vain vetämään pulkkaa, tai jos ei pulkkaa löydy, niin sitten potkuria. Ja sitten joskus, kun Pimu on vanhentunut, saattaisi se voida jaksaa vetää minua”, sanoin hiukan varovaisesti. ”Hmm.. Kyllä meiltä varmaan jokunen pulkka löytyy. Mutta älä rasita Pimua sitten liikaa”, Jemina kehotti ja nyökkäsin. Hän katosi varastotiloihin, ja jäin Pimun kanssa ulos odottamaan. Sillä aikaa leikin sen kanssa heittämällä lunta pieninä määrinä sen kasvoille ja muualle turkkiin. Nostin Pimun sitten takatassujensa varaan, ja tanssitin sitä. ”Sinusta tulee discojen kauhu!”, sanoin ja Pimu haukahti. Se katsoi minua suloisilla silmillään, ja tuhisi hiljaa. Laskin sen alas, ja Pimu heilutteli häntäänsä vimmatusti. Hymyilin sille, ja pörrötin sen päätä. Sitten Jemina saapui punaisen, hiukan kulahtaneen pulkan kanssa ja laski sen maahan. ”Siinäpä on. Minä lopetan nyt nämä työt, ja menen sisälle lämpimään! Tule heti sanomaan, jos jotain sattuu”, Jemina sanoi ja nyökkäsin. Solmin hihnan ja pulkan narun yhteen, ja kutsuin Pimua. ”Seuraa!”, komensin ja lähdin juoksuun. Pimu lähti haukahdellen perääni, ja välillä meni minusta ohi. Nauroin sille, miltä Pimu näytti juostessaan häntä heiluen puolelta toiselle. Juoksin Pimun perään, ja pentu jaksoi juosta niin pitkään, kuinka pitkään minäkin juoksin. Hengästyneenä seisoin jään päällä, ja Pimu katsoi minua läähättäen. ”Tulehan, mennään ottamaan tuo pulkka sinulta pois”, sanoin ja lähdimme Pimun kanssa hoitolan pihalle.
Solmu oli oletettua löysempi, joten se oli nopeasti saatavilla auki. Pidin hihnaa aika huonosti kädessäni, kun avasin solmua. Pimu harhaili kauempana minusta, kunnes sai pistoksen päähän ja lähti juoksuun. Hihna kulki alitseni Pimun perässä, ja ihmettelemättä tapahtunutta lähdin koiruuden perään. Kompuroin välillä lumihangessa, ja kenkiini meni lunta. Pimu juoksi vaan ketterästi kohti metsää, ja jouduin sanomaan karkurista Jeminalle. Vetäisin rakennuksen oven auki, ja huusin Jeminaa. ”Pimu karkasi metsään”, sanoin itkukurkussa. Jemina katsoi minua harmissaan, mutta lähti jonnekin, ja palasi mukanaan namupalojen kanssa. ”Älä sure, saat sen kyllä kiinni näiden avulla”, Jemina sanoi ja ojensi namut minulle. ”Kiitos, Jempsu!”, sanoin kiitollisena, ja hymyilin. Lähdin juoksemaan ulos, samalla kun tungin namupaloja taskuuni. ”Vai Jempsu”, Jemina sanoi ja virnisti. Juoksin metsään, ja huutelin Pimua. Koitin houkutella sitä sanomalla, että ”minulla on sinulle herkkuja!”. Jäin katselemaan ympärilleni, kunnes huomasin harmaa-mustan koiran kaivelemassa lumihangessa. Välillä se tunki päänsä hankeen, välillä taas haukkui lumelle ja välillä kieriskeli siinä. ”Pimu..”, kutsuin ja pentu kääntyi katsomaan minua. Se murisi hiukan, ja menin polvilleni maahan. Näytin namupaloja pennulle, ja se loikki luokseni häntäänsä heiluttaen. Annoin Pimulle yhden namun, ja nappasin sen hihnasta kiinni. Pimu koitti päästä irti, mutta vedin sen luokseni ja otin sen syliini. ”Eipäs karkailla, senkin riiviö”, toruin ja Pimu painoi korvansa luimuun. Kannoin pennun sisälle, ja päästin sen syömään ruokaansa, jonka olin laittanut aikaisemmin. Kävin sillä välin riisumassa kenkäni ja takkini eteiseen, ja palasin katsomaan, mitä Pimu teki. Se oli hotkinut ruokansa nopeasti, ja oli järsimässä kynnysmattoa. ”Pimu! Ei saa järsiä mattoja!”, toruin ja Pimu jälleen kerran luimisteli, ja tuhisi. En voinut olla sille kauaa vihainen, joten rupesin rapsuttamaan sitä. Pimu meni makuulle lattialle, joten kutitittelin sitä mahasta ja halasin pentua. Pimun pehmeä pentuturkki oli ihanan tuntuista, eikä sen silittämistä halunnut lopettaa. Pimu sulki silmänsä ja nautti rapsutuksista, ja läähätti hiljaa. Se heilutteli häntäänsä, ja taputin pennun pehmoista, karvatonta mahaa.
Paikalle ilmestyi nopeasti Jemina. ”Oletko ruokkinut jo Pimun?”, hän kysyi ja katsoi minua ja Pimua. ”Olen, ja hyvin nopeasti ahmikin sen”, vastasin ja nostin pennun syliini. Rapsutin sitä korvan takaa, ja se nuoli minua kädestä. ”Voi, Pimu on niin rentona sylissäsi”, Jemina sanoi ja silitti Pimua päästä. Se haukahti, ja heilutteli tassujaan, ja hiukan raapaisi kynsillään. Muistin sitten, että olin vain lyhyellä tauolla. ”Ottaisitko Pimun syliisi? Minun täytyy lähteä kotiini”, sanoin ja ojensin Pimun Jeminalle. ”Mutta kiitos vielä, kun autoit minua”, Jemian kiitteli ja hymyili. ”Eipä mitään, nyt kyllä pitää oikeasti mennä”, sanoin ja kävin vielä pussaamassa Pimua nenänpäähän. Puin ylleni takin ja kengät, ja menin ulos. Hain potkurini ja lähdin potkimaan pitkin jäätä, ja lumi lensi takanani.
|
Vastaus:
Pidän todella paljon tarinoistasi. Jatka samaan malliin! Pimukin taitaa pitää sinusta ja odotammekin jo lisää tarinoita. :)
80vr |
|
| Nimi: Julia |
05.12.2010 10:13 |
Haukotellen, nousen sängystäni ja samassa puen vaatteet ylleni. Pyydystän huoneeni ikkunalaudalla nukkuvan valkean, Kisu kissamme. Se kehrää sylissäni, kun kävelen portaat alas. Kurkistan olohuoneesta vanhempieni makkariin, jossa äiti nukkui, mutta isä oli jo töissä. Kisu kehrää sylissäni, kun avaan kaihtimet. Valkea lumi oli satanut aikaa sitten jo maahan, kimmeltäen kissan turkin kanssa kilpaa. Päivittelen asioita hetken, kunnes lasken Kisun maahan. Nappaan eväät jääkaapista sekä juomista. Sitten lähden eteiseen pukemaan. Kun olin pukenut, lähdin jo kohti kenneliä...
Laterr >> Huomaan soratien varressa kyltin, jossa lukee ilmiselvästi " Gawaro's ". Kyltissä koreilee myös joukko koiria, vetämässä rekeä ja iki-ihana hangella torkkuva husky. Kävelen soratietä vielä hiukan, kunnes eteeni paljastuu kenneli. Näen koirat temmeltämässä jo kauempana pihaa, joten yritän mennä portista sisään ettei ne huomaisi. Raotan porttia, ja pujahdan sisään. Lopuksi suljen portin. Portti sulkeutui narahtaen äänekkäästi, ja samassa kolme kuonoa nousee hangesta valkoisina kirsun päästä. Ne tuijottavat pitkään, kunnes eräs niistä ulvahtaa ja lauma laukkaa minua päin. Suurin niistä pomppaa minua vasten, ja nuolee nallemaisesti minun naamaani. Kun vihdoin saan murahdettua, koira rauhoittui ja istahti lipoen suupieliään. Katselen ympärilleni, koiriin. Kaksi suurinta, ovat hiukan erinlaiset, mutta sen pienen erotin! Pieni huskypentu loikki jalkojani vasten vikisten onnettomasti, koska kokoa ei ollut viel niin paljoa. Rapsutin sitä korvan takaa ja se pusutti minua häntä huiskien joka suuntaan. Kun lopetin rapsuttelun, se ampaisi kohden hangella makaavaa lelupalloa. Naurahdin itsekseni, ja pian Cola niminen husky uroskin päätti lähteä. Katsahdan viimeiseen, jonka kaulapannassa roikkuu nimikyltti. " Babe " tavaan uroksen pannasta. Rapsutan sitä iloisesti, kun tajuan sen olevan hoitokoirani. Samassa näen oven avautuvan.
- Hei! Julia oletan ? Kuuluu ääni kaikuen.
- Jooo, hymyilen kävellen ovelle.
- No hyvä, vie Babe lenkille vaikka, Jemina ehdottaa hymyillen, tarjoten valjaita, hihnaa ja puukapulaa, millä Babe rakasti leikkiä. Nappaan ne hetkessä, ja puen ne Babelle, no tosin siinä meni aikaa kun uros hössötti minkä ehti. Pian saan Baben aloilleen ja valjaat ovat kiinni hihnassa ja hina käsissäni. Kapulan otan toiseen käteeni, ja lähden porteista kohti jäätä. Kun pääsemme rantaan asti, päästän hihnan irti valjaista, ja Babe juoksee hulluna jäälle. Kävelen hitaammin perään.
- Babeeeee ! Vihellän.
Samassa koira kiiruhti vierelleni ja istahti. Käsken sen pysyä aloillaan, ja samassa heitän kapulan kauas ilman halki. Babe syöksähtää sen perään, kunnes tuo sen takaisin.
- Babe, istu, sanon ja uros istuu. Nappaan lelun siltä ja heitän sen aina uudestaan.
Jatkuu ..
> Julia |
Vastaus:
Kiva tarina ja pidän kirjoitus tyylistäsi. Odotan innolla jatko-osaa. Annan rahat, sitten kun tarina loppuu :). |
|
Ensimmäinen hoitotarina nyt tuli sitten näin aamusta kirjoitettua :)
----------
Oli vielä aivan pimeää,kun jo lähdin kävelemään,kohti uutta kenneliä,josta olin saanut,toivottavasti mitä ihanimman hoitsun. Minulla oli yllä paksu toppatakki,toppahousut,kahdet kalsasrit ja villapusero,jonka alla oli vielä kaksi toppia. olihan minulla tietysti pipo ja lämmin huivikin. Vaikka olin ihan pallon näköinen,oli minulla kamalan kylmä. -No ensikerralla sitten laitan vielä enemmän vaatteita päälleni. Kun hypin hetken aikaa samaan tahtiin kuin kävelinkin,niin kyllä se lämmin siitä pian alkoi tulla. Puristin toppahanskani yhteen ja aloin hinkkaamaan. Nyt sitten kädetkin lämpenivät. Juoksin hetken matkaa,että jalat,ja koko kroppani lämpenisi. Pian olinkin suuren kennelin pihalla jossa oli lauma niin suloisia ja ihanan näköisiä koiria. Ihastuin heti ensinäkemästäni pieneen koiranpentuun,joka uikutti ja hyppi päälle,kun sitä tuli rapsuttamaan. Pian kuitenkin näin koiran joka oli koppinsa nurkassa,katsomassa muualle,häntä ei niinkään muiden touhut kiinnostanut,mutta kun tulin lähelle ja kysyin hiljaisella ja matalalla äänellä: "Cola?". Cola katsoi minua hetken suoraan silmiin ja sitten loikkasi minun päälleni nuolemaan minut putipuhtaaksi. "Colaa...Ääh voitko nousta?Nousee. Colaa ihan totta pojuu. Rauhotu hyvä mies!" Yritin jokseenkin nousta,mutta Cola hyppäsi aina uudelleen päälleni. Kauhea voima voi olla koiralla,ajattelin mielessäni. "Cola!" tomakka,mutta rauhallinen huuto kuului takaani. Käännyin ja näin kennelin omistajan Jemina komensi. Cola reagoi nopeasti ja oli hetkessä minun vierelläni,viaton ilme kasvoillaan. Minun oli pakko nauraa,sen hauskalle,viattomalle ilmeelle. "Oletkos sinä se Gina,joka on tämän herran hoitaja?" kysyi Jemina. "Juu olenhan minä,kauhea voima tuollaisella koiralla!" sanoin nopeasti vastauksen. "Haluatko tulla hetkeksi sisään lämmittelemään,ja ottamaan kupin kaakaota?" kysyi Jemina vieraanvaraisesti. "Kyllä mielelläni tulen!" sanoin,puoli kalikkana. Colaa hetken vielä rapsutin,ja sitten kömmin sisälle Jeminan kanssa.
"Kiitoksia paljon kaakaosta ja lämmöstä takan äärellä!" huusin Jeminalle joka vilkutti minulle. Minun oli määrä mennä Colan kanssa lenkille,pitkälle sellaiselle. Saa nähdä riittääkö minun kuntoiluni tulokset,Colan liikuttamiseen. No yritetään ainakin kokeilla,miten se onnistuu. Koirat olivat kuulemma saaneet jo aamuruoan,joten minun ei siitä pitänyt huolehtia. Otin silti kotoa taskuuni pari ostamaani pikkuluuta. Kun Cola huomasi minut,sen häntä alkoi vispaamaan vinhaa vauhtia. Cola haukkui niin lujaa että korvia vihloi. "Cola!" toruin sitä hieman epävarmana. Cola lopetti haukkumisen heti. Todella tottelevainenhan Cola oli. Kiinnitin ensin hihnan sen valjaisiin ja sitten irroitin sen koppinsa hihnasta. Kun se tajusi että se on nyt talutettavissa,se ryntäsi juoksuun ja minä kaaduin mahalleni maahan,ja aloin ulisemaan kivusta. Cola pysähtyi ja riensi minun luokseni nuolemaan ja kerjäämään rapsutuksia. Toruin hieman sen ryntäämisestä,mutta sitten en voinut olla silittämättä sen silkinpehmeää päälakea.
Kun olin noussut lumesta,otin paremman otteen hihnasta,ja kehuin vähän väliä koiran rauhallisuutta. Cola pystyy muuttumaan aina paikan tullen hetkessä Ad/Hd:sta itse rauhallisuuteen. Minulla oli vieläkin taskussani ne kolme pikkuluuta,jotka aikoisin antaa Colalle,ja ehkä hieman muillekkin. No jatkampas nyt kertomustani... kävelimme hiaman,ja poika oli jo saanut pari kertaa ponnistettua kakan ja pissan ulos. Annoin sille juoksun jälkeen yhden luun pureskeltavaksi,ja istuuduin penkille joka oli viiden metrin päässä. Jatkoimme matkaa,sitten kun Cola oli saanut pureskeltua luunsa. Otin siinä samalla pari hassua kuvaa kännykälläni viisaasta koirasta,jonka hoitajana oli maailman parasta olla! Kävelimme vielä tunnin ja sitten käännyimme takaisin kennelille päin.
Kun olin kennelin pihalla,oli siellä joukko muita pikkulapsia,tarkastelemassa pentua,olikos sen nimi nyt Pimu? Moikkasin heille iloisesti ja annoin heidän rapsuttaa hoidokkiani Colaa. Pikkupojat - ja tytöt juttelivat siinä minun kanssani,ja sanoivat tulleensa kaukaa. En muista enää mistä. Jätin Colan omaan koppiinsa ja lähdin sisälle lämmittelemään takan ääreen. Jemina oli sisällä,ja pelästyi minua,kun huusin ovelta moikan. Jemina antoi minulle KOIRAT-lehden ja kiitin. Pian nokkani edessä oli lautanen jolla oli jouluisia pipareita ja kuumaa glögiä. Kiitin vielä toisenkin kerran ja otin heti suuhuni pari pikkuista piparia,jotka olivat koiran muotoisia.
Kun menin taas pihalle Cola oli jo uikuttamassa ja steppaamassa siinä omassa koppinsa edessä. Juoksin halaamaan koiraa ja rapsutin sitä niin kauan että tuli taas vilu. Kotoa minua oli luvattu tulla hakemaan,joten soitin heille,että voisivat tulla tunnin päästä. Siinä välillä kävin sisältä hakemassa viltin,jonka pistin Colan koppiin lämmittääkssen sitä. Annoin myös ison kulhon naksuja ja ruokaa ja vettä. Puolituntia oli jo kulunut joten nyt oli aika mennä sisälle Jeminan kanssa. Nyt en syönyt mitään,mutta vettä minä join. Kun olin sanonut moikat menin vielä hetkeksi pihalle. Aikaa olisi enää viisi minuuttia joten juoksin Cola luo ja annoin suukon poskelle. Annoin myös haleja ja rapsutuksi niin paljon kuin vain olin voida antaa. Annoin myös pojalle yhden toisen luun,ja sitä se jäi vielä jyrsimään siihen. Sitten menin toisen koiran luo ja annoin sille toisen luun. Pikkuista pentua menin vain rapsuttamaan,sillä en tiennyt millainen sen ruokavalio vielä siinä iässä oli. Kuului jarrujen kirskaisuita ja kaukeata röminää... Jaahas isä sieltä tulle vanhalla Fordillaan. Nauroin isälle joka oli kyllästyneen näköisenä autossa. Juoksin autolle ja vilkuti Jeminalle,joka oli tullut rappusille vilkuttamaan minulle. Hyppäsin autoon onnellisin mielin ja huusin moikat koirille ja Jeminalle vielä uudestaan. Sitten auto lähti ajelemaan kohti lämpöistä kotiani.
No tollainen... Ei kyllä mikään pitkä tullut,kun en mitään pitkiä tarinoita osaa kirjoittaa : ( Toivottavasti kelpaa!
-Gina ja Cola |
Vastaus:
Minä pidin tarinasta. Teillä oli varmasti hauskaa! Tiedän tunteen, en itsekään osaa kirjoittaa pitkiä tarinoita, mutta ei niiden välttämättä tarvi ollakaan. Kunhan tarina on hyvä, tämä tarina oli hyvä.
70vr |
|
| Nimi: Mantsu |
04.12.2010 20:51 |
Ensimmäistä tarinaa raapustelin, ja sain sen nyt valmiiksi :)
- - - -
Aurinko paistoi pilvien takaa ja sai lumen kimmeltämään. Sitä näkyä oli ihana katsoa, ja ei melkein kehdannut kävellä tuon lumen yli. Kuitenkin, jos tahdoin päästä eteenpäin, oli pakko. Potkin potkurilla eteenpäin, ja lunta ryöppysi kenkieni päälle. Nenänpäätäni nipisti kylmä pakkanen, ja hengitin yhä raskaammin. Olin kulkenut potkurilla jo päälle viisi kilometriä jään yli. Olimme aamuvarhain käyneet isäni kanssa katsomassa jään paksuus, ja se oli reilut kaksikymmentä senttiä. Samalla hän oli jäänyt pilkille, kun minä menin termospullon ja eväiden kanssa potkurilla pienelle lenkille. Lupasin, etten viipyisi kauaa, enintään kaksi tuntia, mutta pettäisin lupaukseni. Joutuisin viipymään hiukan pitempäänkin, ja isänikin sanoi, ettei haittaisi jos viipyisinkin pidempään. Potkin potkuriini vauhtia, ja liu’uin jäätä pitkin pitkälle. Olin aukealla paikalla, ja katselin ympärilleni. Pelkkää aukeaa, ikuisuuksiin yltävää jäätä. Lähdin kävelemään eteenpäin, kunnes voimakas lumipyry iski ja pyyhälsi ohitseni kohti isän pilkkipaikkaa. ”Voi voi, isä. Toivottavasti lumipyry ei riko onkeasi”, ajattelin ääneen. Jatkoin kävelemistä eteenpäin, kunnes potkuri törmäsi johonkin. Polveni iskeytyi potkurin välipuuhun, ja se katkesi. ”Äh, pitikin sattua”, murahdin ja pistin välipuun istuimelle. Jäin katsomaan ympärilleni, ja huomasin törmänneeni kivikkoon. Kivikkoa edempänä oli rakennus, jossa paloi valot. Ulkona oli kymmenisen häkkiä, jossa oli koiria haukkumassa minulle. Näin kyltin, mutta se oli peittynyt lumesta. Päätin rakennuksen pihan pysyä entisillään, joten vaihdoin suuntaa eteenpäin. Mutta katsoessani ympärilleni, oli aivan sumuista. Miten se oli mahdollista? Ei kai se lumipyry tätä aiheuttanut. Pudistin päätäni, ja menin tutkimaan pihaa. En nähnyt ketään ulkona, joten menin rakennukselle. Koirat haukkuivat vielä kovempaa, olisivat varmaan halunneet myöskin sisälle? Mutta sitten tunnistin ne rodultaan huskeiksi. Eiväthän ne pikku pakkasta pelästyisi, joten ehkä ne vain haukkuivat minulle. Etsin rakennuksesta ovea, mutta olin jo kävellyt siitä ohi, joten turhaan kiersin koko pihan ympäri. Kävelin rappusille, ja koputin oveen. Hetken kuluttua valot syttyivät eteiseen, ja ovi avattiin. Sisältä kumpusi lämpöistä, piparilta tuoksuvaa ilmaa. ”Paistoitteko piparia?”, oli ensimmäinen lauseeni. ”Tuoko on teidän tervehdyksenne?”, oven avannut tyttö kysyi naurahtaen. ”Ei, kysyisin vain apua. Mutta olisi minulla toinenkin kysymys”, sanoin ja tyttö pyysi minut sisälle. Riisuin kenkäni ja laitoin takkini naulakkoon. ”Kerro ihmeessä, mennäänpäs tuolle sohvalle istumaan”, tyttö sanoi ja istahdin pehmoiselle, tummanruskealle sohvalle. Koko huone oli sisustettu rauhallisin värein, ja siellä tuntui rauhoittuvan. ”Tiedättekö, missä on lähin asutus täälläpäin?”, kysyin ja tyttö hetken aikaa mietti. Ajattelin seuraavaksi kysyä hänen nimeään, samalla esittäytyisin itse. Paitsi jos hän ehtisi ensin, mutten halunnut tehdä tästä kilpapuhelua. ”Hmm.. Olisikohan tuolla parin kilometrin päässä olevalla kesämökillä? Ainakin olen siellä liikettä nähnyt. Ja sitten on tämä paikka” tyttö rupesi vitsailemaan. ”Kiitos, mikä on teidän nimenne?”, kysyin ja tyttö hymyili. ”Tämä taisikin olla se toinen kysymyksenne, ja Jemina”, tyttö vastasi. En ollut varma, oliko se loukkaus, että minun pitäisi lähteä, mutta tunsin loukkaantuneeni. ”Ei, se oli tällainen välikysymys. Minä olen Mantsu”, vastasin ja Jemina hymyili. ”Tiedän”, hän sanoi. Olimme hetken hiljaa, ja jäin tuoksuttelemaan piparilta tuoksuvia kynttilöitä. Tästä se haju siis lähti, ajattelin. Palasin kuitenkin toiseen kysymykseeni. ”Pidättekö kenneliä?”, kysyin ja katsoin ulos ikkunasta, josta näkyi aitauksia ja häkkejä, joissa koirat haukkuivat. ”Kyllä pidän”, Jemina vastasi ja vetäisin toisen kysymykseni heti perään. ”Saanko hoitaa jotakin koiraa?”
Lattia narskui hiukan kävellessäni ovien ohi. Jemina käveli edessäni hihna kädessään, ja selasi ovia. Pian hän koputti yhteen oveen, ja sieltä kuului kimeä haukahdus. Hän avasi oven, ja meni sisään. Jäin hetkeksi katsomaan, kunnes hän vetäisi minut sisälle. ”Sinä halusitkin jo heti hoitamaan, ajattelin itse kysyä sitä sinulta”, Jemina sanoi. Paloin halusta nähdä tuon kimeä-äänisen koiran. ”Niin.. Meidän oma koiramme vaihtoi kotiaan syksyllä”, selitin ja Jemina nyökkäsi osaaottavasti. ”Onhan se raskasta, kun joutuu luopumaan koirastaan, vaikka voisi hoitaa sitä itse. Mutta miksi se annettiin?”, Jemina kysyi. Kerroin hänelle veljeni allergiasta, samalla kun hän aukaisi yhtä sisähäkkiä. Siellä oleva pieni narttupentu haukkui ja loikki innoissaan häkkiä vasten. ”Pimu?”, kysyin ja menin kyykkyyn. ”Mitä Pimusta?”, Jemina kysyi. ”Että onko tuo koira Pimu?”, kysyin ja Jemina nyökkäsi. Tiesin sen nimen paperilapusta häkissä, jossa luki ’Pimu’. Koira työntyi ulos häkistään väkisin, ja loikki minua vasten. Se nuoli käsiäni ja heilutteli häntäänsä, joka tuntui saavan koko koiran heilumaan. Sitten se aloitti näykkimään jalkojani, jolloin jouduin nostamaan pennun pois jaloistani, kirjaimellisesti. Useimmiten tuota sanaa tarkoitetaan silloin, kun pennut ovat tiellä, mutta Pimu oli todellakin jaloissani. ”Onko se aina tuollainen?”, kysyin ja hymyilin pennulle. Leikin sen kanssa sormillani, ja pentu välillä näykki neulanterävillä hampaillaan. ”On se, toivottavasti luonne muuttuu”, Jemina sanoi. ”Ainahan se muuttuu, mutta toivottavasti Pimun ei muutu. Se on niin ihanan vikkelä”, sanoin ja kaadoin Pimun selälleen maahan. Kutitin sitä mahasta, ja se rentoutui vähäksi aikaa rapsutettavaksi. Taputin Pimun paljasta mahaa, ja tein sille eskimosuukkoja (= nenä nenää vasten). Pimu heilutteli tassujaan ilmassa, ja kierähti ympäri. Jemina ojensi minulle Pimun lainahihnan ja lainapannan, mutta siinä vaiheessa pentu oli omilla teillään. Se oli tällä hetkellä menossa kohti terassinovea, josta pääsisi ulkohäkeille. Lähdin sen perään, ja sain sen kiinni. ”Älä rimpuile, Pimu”, sanoin laittaessani sille ruskeaa pantaa. Sain loppujenlopuksi pannan pennun kaulaan parin purenta- ja järsintäkohtauksen jälkeen. No, voisinhan ostaa sille uudenkin kaulapannan. Pistin hihnan lukon kiinni kaulapannan lenkkiin, ja avasin oven. ”Tästäkö lähden?”, kysyin Jeminalta ja hän nyökkäsi. Lähdin ulos, ja Pimu ei malttanut olla riuhtomatta hihnan päässä. Lähdin juoksemaan pitkin kolattua pihaa, ja Pimu juoksi innoissaan perässäni.
Lunta alkoi hiljalleen tippua maahan, kun palasimme sisälle. Pimun turkki oli aivan täynnä lumipaakkuja sen pienestä kierimishetkestä lumihangessa, ja nenänpää oli aivan valkoinen monista hajujen etsimisistä maasta. Menin sisälle lämpimään, ja etsin ensimmäiseksi Jeminan. ”Olisiko teillä lainaan harjaa? Pitäisi saada nuo lumipaakut pois turkista”, sanoin ja näytin Pimun valkoista turkkia. Jemina huokaisi pienesti naurahten, ja ojensi minulle kaksipuolisen harjan. ”Tämän kerran. Syötätkö Pimun myöskin?”, Jemina kysyi ja nyökkäsin. Menin terassille harjaamaan Pimua, sillä sisällä olisi märkää. Pimu koitti napata lumihiutaleita suuhunsa, ja välillä se näykkäisi minua jos harjasin sitä kovaa. Sain kuitenkin paakut irti turkista, joten vein harjan Jeminalle. Otin Pimulta vasta silloin hihnan irti kaulapannasta, mutta jätin kaulapannan vielä ruokailuun saakka. ”Mitä näistä annan Pimulle?”, kysyin ja osoitin monia pennuille tarkoitettuja ruokasäkkejä. ”Sitä, mikä on avattu. Eli se sininensäkki. Ja muuten, Pimun ruokakipot ovat tummanharmaat. Muiden ovat kiiltävät tai harmaat”, Jemina sanoi ja löysin heti Pimun pienet ruokakipot. ”Hankin sinulle isommat, kunhan kasvat”, puhelin Pimulle kuin omalle koiralle. Kaadoin ruokakippoon sopivasti ruokaa ja juomakulhoon viileää ja raikasta vettä. Käskin Pimun istumaan ennen syömistä, mutta se hinkusi vain syömään. ”Odota, Pimu”, komensin ja Pimu odotti kärsimättömänä ruokaansa. Päästin sitten Pimun syömään, ja se ihan ahmi ruokaansa. Pimusta tulisi varmasti hyvä husky, kunhan oppisi perusjutut. Jospa se vetäisi pulkkaakin..? Tai minä sitä pulkassa, ajattelin ja naurahdin sille ajatukselle. Pimu rouskutti vielä viimeisiä nappuloitaan, kunnes litki vettä. Otin sen ruokakipon ja huuhtelin sen vedellä, ja pistin sen kuivattuani kaappiin. Vesikupin jätin vielä, jos Jemina sen siivoaisi pois. ”Minun täytyy lähteä, aika on kulunut kuin siivillä”, sanoin ja rapsutin Pimua. Jemina tuli vielä hyvästelemään minut, ennen kuin vei Pimun takaisin häkkiinsä. ”Eli siis, olet nyt virallisesti ottaen Pimun hoitajana. Hienoa!”, Jemina sanoi ja hymyilin. Lähdin sitten potkurini luokse, ja onneksi tuo sumu tai lumipyry oli laantunut, joten näin edes eteeni. Unohdin tietysti katsoa, minkä niminen kennel oli, mutta kai se minulle selviäisi. Lumi narskui kenkieni alla, ja samoin teki jää. Se hiukan pelotti minua, entä jos jää särkyisi alapuolellani? No, ehkä selviäisin tällä kertaa. Pian tutut maisemat kohosivat edessäni, ja juoksin loppumatkan isäni luokse. Hänellä oli kunnon saalis pilkistä, ja lähdimme pakkaamaan kimpsumme ja kampsumme; oli kotiinlähdön aika.
|
Vastaus:
Oli kyllä aivan ihana tarina! Itse en pystyisi samaa. Ehkä pari, kolme kirjoitusvirhettä löyty (mikä oli "sopiva" määrä), mutta se ei haitannut lukemista. Oli ihan sopivan pituinen tarinakin :).
75vr |
|
|
